Harvestialla yksi ja sama hankintaesimies hoitaa puukaupan ja puunkorjuun organisoinnin, jolloin yhteydenpito metsänomistajan kanssa on helppoa ja mutkatonta. Ota yhteyttä niin tutustutaan metsäsi mahdollisuuksiin.
Simo Hokkanen aloitti huhtikuun alussa hankintaesimiehenä toimialueenaan Nurmes ja Sotkamo. Simo on lähtöisin Joensuusta ja valmistui metsänhoitajaksi Itä-Suomen yliopistosta vuoden 2023 helmikuussa.

Valmistumisensa jälkeen Simo toimi metsäasiantuntijana metsänhoitoyhdistyksellä Pohjois-Karjalassa. Työkokemusta on myös karttunut opintoihin kuuluvissa harjoitteluissa MetsäGroupilla ja UPM:llä. Pari kesää Simo on tehnyt yrittäjänä metsurin hommia, lähinnä raivausta.
Vapaa-aika kuluu Simolla metsäalalle hyvin tyypillisesti metsästyksen ja kalastuksen parissa. Näiden lisäksi harrastuksiin kuuluu kuntosalilla käynti sekä sulkapallon ja lentopallon pelaaminen.
Simo kertoo, että lähtee innolla tutustumaan Nurmeksen ja Sotkamon metsänomistajiin ja metsiin. Toimistopaikkana toimii Nurmes ja myös Lieksa.
Millaisia terveisiä haluat metsänomistajille kertoa?
”Terveisinä metsänomistajille muistutan, että huolehtikaa metsien oikea-aikaisista harvennuksista. Niillä varmistetaan metsän tuottavuus tulevaisuudessakin.”
Nurmeksen ja Sotkamon alueella aiemmin toiminut Valtteri Ikonen lähti suorittamaan metsänhoitajan opinnot loppuun.
Ota yhteyttä, kun on aika tehdä mutkattomat puukaupat!
Simo Hokkanen
hankintaesimies, Nurmes ja Sotkamo
p. 040 595 8980