Luonnon monimuotoisuutta turvaavat ja vahvistavat toimet ovat olennainen osa metsissä tehtäviä toimenpiteitä. Harvennuksissa tehtävät valinnat vaikuttavat ratkaisevasti siihen, millaiseksi metsä kehittyy tulevaisuudessa ja millaisia elinympäristöjä – ja sitä kautta lajistoa – metsässä on. Mitä harvennushakkuissa tulee erityisesti huomioida, ja miten luonnonhoidon vaikuttavuutta voidaan tehostaa?
Jätetään säästöpuita
Hakkuissa jätetään eläviä säästöpuita rikastuttamaan metsän rakennetta ja tarjoamaan elinympäristöjä eri lajeille. Säästöpuiden annetaan järeytyä, kuolla ja lahota paikalleen, jolloin ne tarjoavat elinympäristöjä etenkin vanhoista ja lahosta puusta riippuvaisille lajeille.
Hyviä säästöpuita ovat esimerkiksi kookkaat haavat, puumaiset raidat ja lepät, kolopuut sekä vanhat tai muodoltaan poikkeukselliset puut. Säästöpuut kannattaa keskittää ryhmiin. Parhaita paikkoja säästöpuuryhmille ovat kosteat painanteet, luontokohteiden läheisyys ja vesien suojavyöhykkeet.
Harvennuksilla säästöpuuryhmän paikka voidaan tunnistaa esimerkiksi haaparyhmään tai puron suojavyöhykkeelle. Ensiharvennuksilla voi tulla vastaan edellisessä päätehakkuussa jätettyjä säästöpuita, jotka jätetään edelleen rauhaan ja joiden ympärille voidaan jättää uusia säästöpuita.
Säästetään lahopuuta ja tehdään tekopökkelöitä
Suomessa on noin 20 000 metsälajia, joista neljännes on riippuvaisia lahopuusta. Monet kääpä- ja kovakuoriaislajit, sammaleet, tikat, tiaiset sekä hyönteiset tarvitsevat lahopuuta. Eri eliölajeille tulisi olla eri-ikäistä, eri puulajeista syntynyttä sekä pystyssä olevaa että maassa makaavaa lahopuuta.
Olemassa oleva järeä maalahopuu, kelot ja pökkelöt pyritään säästämään hakkuissa mahdollisimman ehjinä. Lahopuun määrää myös lisätään aktiivisesti tekemällä tekopökkelöitä. Tekopökkelöt ovat 2–5 metrin korkeudelta katkaistuja puita, joista kehittyy ajan myötä lahopuuta. Etenkin nuoremmissa metsissä lahopuuta on yleensä vähän, joten tekopökkelöt ovat harvennuksilla nopea keino lisätä monimuotoisuudelle arvokasta lahopuuta. Tekopökkelöiksi valitaan pääasiassa koivuja ja kuusia. Harvinaiset lehtipuut kannattaa jättää kokonaisiksi, kuin myös kuolleet pystypuut.
Säästetään suojatiheikköjä
Tiheiköt tarjoavat suojaa metsäkanalinnuille, metsäjäniksille ja muille metsän eläimille. Suojatiheikkö voi olla kooltaan muutaman alikasvoskuusen ryhmästä reilun aarin kokoiseen laikkuun. Tiheikön tärkein puulaji on kuusi, jonka alaoksat antavat hyvää suojaa. Lisäksi on hyvä olla erikokoisia muita puulajeja. Lehtipuut, pensaat ja mustikanvarvut tarjoavat ravintoa.
Hyviä suojatiheikön paikkoja ovat esimerkiksi kosteat painanteet, notkelmat ja metsikkökuvioiden reunat. Luonnonhoidon toimien keskittäminen lisää vaikuttavuutta, joten suojatiheikön voi jättää samaan paikkaan säästöpuuryhmän, lahopuiden ja tekopökkelöiden kanssa.
Suojatiheiköt tulee huomioida jo ennakkoraivauksessa.
Suositaan sekapuustoisuutta
Sekapuustoiset metsät ovat monimuotoisempia ja kestävämpiä tuhoja ja ilmastonmuutoksen aiheuttamia riskejä vastaan kuin yhden puulajin metsiköt.
Perusta sekapuustoisuudelle luodaan taimikonhoidossa, ja kasvatushakkuissa sitä ylläpidetään ja vahvistetaan. Havupuuvaltaisissa metsissä tämä tarkoittaa esimerkiksi vähintään 10 prosentin lehtipuusekoituksen säästämistä. Sekapuustoisuutta voidaan lisätä myös jättämällä kuusikoihin mäntyjä ja männiköihin kuusia.
Lisäksi säästetään monimuotoisuudelle arvokkaita harvalukuisia lehtipuita, kuten raitoja, pihlajaa, tuomia ja leppiä. Tärkeää on, että metsään jää kasvamaan yhtä montaa puulajia kuin siellä oli ennen harvennusta.
Säästetään vesien suojavyöhykkeet
Vesistöjen ja pienvesien rannoille jätetään puustoinen suojavyöhyke, joka vähentää metsien käsittelyn vaikutuksia veden laatuun, luonnon monimuotoisuuteen ja maisemaan. Suojavyöhyke pidättää ravinne- ja kiintoainehuuhtoutumia, estää eroosiota ja turvaa rantametsien lajirikkaan metsä- ja vesilajiston säilymistä. Lisäksi se pehmentää metsänkäsittelyn vaikutuksia maisemaan.
Suojavyöhyke rajataan kohteen mukaan. Sen leveys riippuu muun muassa vesistön tai pienveden tyypistä ja luonnontilaisuudesta, maaston kaltevuudesta ja maalajista sekä tulvimisesta.
Harvennushakkuussa suojavyöhykkeellä ei ajeta metsätyökoneilla. Suojavyöhykkeeltä voidaan tehdä poimintahakkuita. Hakkuutähteitä ei puida suojavyöhykkeelle, jotta ne eivät tuo ravinnekuormitusta veteen. Jos pienvesi on välttämätöntä ylittää, se tehdään kantavimmasta kohdasta ja uoma suojataan joko väliaikaissillalla tai puilla.
Suojavyöhykkeet tulee huomioida jo ennakkoraivauksessa – joko jättää raivaamatta tai esimerkiksi maisemallisista syistä käsitellä varovaisesti.
Jätetään soiden reunoille vaihettumisvyöhykkeet
Suon ja kangasmetsän välisellä vaihettumisvyöhykkeellä kasvaa sekä suon että metsän lajistoa. Vyöhykkeellä on kerroksellinen ja monilajinen puusto, pensaikkoa sekä runsaasti varpukasvillisuutta. Kostean maaperän ansioista vyöhykkeellä on runsaasti hyönteisiä. Vaihettumisvyöhykkeet ovatkin erinomaisia paikkoja suojatiheiköille, jotka tarjoavat linnuille suojaa, pesäpaikkoja ja ravintoa.
Vaihettumisvyöhykkeet voidaan rajata metsänkäsittelyn ulkopuolelle tai niillä voidaan tehdä harvennusta siten, että vyöhykkeen erityispiirteet säilyvät. Ajourat suunnitellaan niin, että maanpinnan rikkoutumista vältetään mahdollisuuksien mukaan.
Vaihettumisvyöhykkeet tulee huomioida jo ennakkoraivauksessa.
Säästetään arvokkaat luontokohteet
Arvokkaat luontokohteet rajataan hakkuun ulkopuolelle. Metsä- ja luonnonsuojelulailla on suojeltu kaikkein merkittävimmät luontokohteet. Lisäksi metsien sertifiointijärjestelmät suojaavat luonnon monimuotoisuudelle arvokkaita elinympäristöjä. Hakkuun suunnittelussa luontokohteet tunnistetaan ja merkitään maastoon.
Luontokohteiden läheisyyteen voidaan keskittää säästöpuita ja tekopökkelöitä, jotka vahvistavat kohteen monimuotoisuusarvoa.
Säästetään erityiset lajiesiintymät
Lakisääteisesti suojeltujen ja vapaaehtoisesti turvattavien uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien elinympäristöt rajataan hakkuun ulkopuolelle. Tällaisia voivat olla esimerkiksi suurten petolintujen pesäpuut, liito-oravan elinalueet ja erilaisten kasvilajien esiintymät.
Turvaamisen keinot vaihtelevat lajeittain. Esimerkiksi säästöpuuryhmän jättäminen, leveä vesien suojavyöhyke tai tiettyjen puulajien ja lahopuun säilyttäminen voivat turvata lajin kannalta oleelliset elinympäristötekijät.
Metsien käsittely tukee sekä luonnon että metsänomistajan tavoitteita
Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen metsien käsittelyssä perustuu osaamiseen, suunnitteluun ja huolelliseen toteutukseen. Metsänomistajan tavoitteet ovat lähtökohta hakkuun suunnittelulle. Digitaalisten työkalujen ja paikkatiedon hyödyntäminen sekä ajantasainen osaaminen mahdollistavat mahdollisimman vaikuttavan luonnonhoidon toteutuksen.
Me Harvestialla noudatamme kaikessa toiminnassamme lainsäädännön ja metsäsertifioinnin vaatimuksia ja metsänhoidon suositusten mukaisia käytäntöjä. Metsänomistajana voit panostaa luonnonhoitoon vähimmäisvaatimuksia enemmän. Haluamme tukea metsänomistajia tunnistamaan ja säilyttämään luontoarvoja. Siksi on tärkeää, että metsänomistajana kerrot meille tavoitteesi jo puukaupasta sovittaessa tai ennen hakkuun aloittamista.
Ota luonnonhoito puheeksi oman alueesi hankintavastaavan kanssa.
