Mutkattomin kumppani puukauppaan

Harvestia Oy on Mondi Groupin omistama puunhankintayhtiö, joka ostaa aktiivisesti koivukuitua Mondi Powerfluten tehtaan tarpeisiin. Lisäksi hankimme puuta yhteistyökumppaneillemme. Puunhankinta-aluettamme ovat Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Keski-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu.

Me Harvestialla palvelemme metsänomistajia joustavasti ja luotettavasti. Olemme yrittäjähenkinen yhteistyökumppani, jonka tavoitteena on löytää monipuoliset ja asiakkaitamme parhaiten palvelevat ratkaisut kaikkiin puukaupan tarpeisiin. Ydinosaamistamme ovat kasvatushakkuut ja niiden korkealaatuinen toteutus. Toimintamme perustuu aina lakeihin, säädöksiin sekä hyvän metsänhoidon suosituksiin.

Yhtiöllemme on myönnetty PEFC- ja FSC®-alkuperäketjujen sertifikaatit merkiksi toimintamme vastuullisuudesta. Haluamme näyttää esimerkkiä sekä luotettavana puukaupan kumppanina että suomalaisten metsien kestävänä käyttäjänä. Vastuullisuudesta ja meille myönnetyistä sertifikaateista voit lukea lisää täältä.

Työnantajana haluamme kehittyä yhdessä työntekijöidemme kanssa ja innostaa työntekijöitämme jatkuvasti. Tällä hetkellä Harvestia työllistää noin 30 toimihenkilöä ja noin 50 kone- ja kuljetusyrittäjää kuljettajineen. Näin ollen päivittäin Harvestian puunhankinnassa työskentelee yhteensä yli 250 henkilöä.

Harvestia on

Vastuullinen toimija, joka tuntee kestävän kehityksen sekä turvallisuuden vaatimukset.

Metsänomistajan luottohenkilö, joka palvelee joustavasti.

Yrittäjähenkinen yhteistyökumppani, joka löytää monipuoliset ratkaisut.

Innostava työnantaja, joka kehittyy yhdessä työntekijöidensä kanssa.

Uutiset - 19.2.2024
Metsäluonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen on osa vastuullista metsienkäsittelyä. Me Harvestiassa haluamme olla suunnannäyttäjä luonnon monimuotoisuutta vahvistavana toimijana sekä metsänomistajan luottokumppani puukaupassa.
Uutiset - 3.4.2025
Hankintaesimiehemme Antti Vuorela, Jarmo Torvinen ja Ville Kilpeläinen ovat rajanneet ostoalueensa uudelleen. Esimerkiksi Ilomantsissa pohjoisosan metsänomistajia palvelee Ville ja keskisen ja eteläisen metsänomistajia Jarmo. Outokumpu ja Liperi on siirtynyt Antin alueeseen. Lue lisää muutoksista.
Uutiset - 26.3.2025
Vartiainen aloittaa operaatiopäällikkönä 1.4.2025. Hänellä on vahvaa kokemusta puunhankinnan kaikilta osa-alueilta. Operaatiopäällikön keskeisimpiä vastuualueita ovat hakkuukone- ja puunkuljetusresurssien hallinta sekä toimitusten, varastojen ja vastaanoton suunnittelu. 
Uutiset - 16.1.2025
Kiuruvedellä, Vieremällä ja Pyhännällä metsänomistajia puukaupoissa palvelee Valtteri Ikonen. Ota yhteyttä, niin selvitetään yhdessä metsäsi hakkuutarpeet.

Harvestia

Harvestia Oy on Mondi Groupin omistama puunhankintayhtiö. Harvestia hankkii puut Mondi Powerfluten Kuopion Sorsasalossa sijaitsevalle tehtaalle.
Lisäksi Harvestia toimittaa puuta yhteistyökumppaneilleen. Harvestia ostaa kuitu- ja tukkipuuta sekä pysty- että hankintakaupalla.

Tietosuojailmoitus